Yrityskauppatiedote: Koneunion Oy ja Wentti Vuokrapalvelut Oy yhdistyvät

Koneunion ja wentti (1)

Koneunion Oy on hankkinut Wentti Vuokrapalvelut Oy:n koko osakekannan 15.12.2023 toteutuneella yrityskaupalla. Wentin toiminta jatkuu ennallaan osana Koneunionia, ja palveluita toteutetaan asiakkaille samalla tavalla kuin ennenkin.

”Wentti Vuokrapalvelu Oy:n osakekannan myyminen Koneunionille nähdään hyvänä jatkumona Wentin toiminnalle. Osana Koneunionin laadukasta toimintaa, pystymme yhdessä tarjoamaan nykyisille ja uusille asiakkaille jatkossakin laadukasta palvelua maarakentamisen sekä kiinteistöhuollon tarpeisiin.” kertoo Jarno Aronen Wentiltä.

Yhtiöiden fuusioituminen tapahtuu vaiheittain kevään 2024 aikana, ja sen vaikutuksista tiedotetaan lisää myöhemmin. Yrityskauppa on merkittävä askel Koneunionin strategisissa tavoitteissa kohti johtavaa maarakentamisen ja kiinteistöhuollon konevuokraamoa.

”Syntyneen yrityskaupan myötä Koneunion ja Wentti pystyvät tarjoamaan asiakkailleen entistäkin laajemman valikoiman kalustoa sekä palveluita. Yhdessä pystymme vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin.”, kertoo Koneunionin toimitusjohtaja Lassi Hintikka.

Yrityskaupan jälkeen Lassi Hintikka jatkaa molemmissa yhtiöissä toimitusjohtajana. Wentti Vuokrapalveluissa puolestaan merkittävässä roolissa toiminut Jarno Aronen siirtyy Koneunionin palvelukseen.

Yhteyshenkilöt ja -tiedot säilyvät muuttumattomina. Tehdyllä järjestelyllä ei ole välitöntä vaikutusta yhtiöiden työsuhteisiin, asiakassuhteisiin, eikä yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa.

Lisätiedot ja yhteydenotot:

Lassi Hintikka

toimitusjohtaja, Koneunion Oy

lassi.hintikka(a)koneunion.fi

045 802 0309

Jarno Aronen

Wentti Vuokrapalvelut Oy

jarno.aronen(a)wentti.fi

050 344 4965

Jätä soittopyyntö

Tilaa uutiskirjeemme

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.

Jaa artikkeli ystäville